Ratatöitä paiskitaan ympäri vuoden, mutta erityisesti juhannuksena Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomessa


Valtion rataverkolla tehdään ratatöitä viime vuotista vähemmän. Silti työlista on melkoisen pitkä ja töitä riittää marraskuulle saakka.



”Teemme ratatöitä, jotta saamme parannettua rautatieliikenteen laatua muun muassa parantamalla täsmällisyyttä sekä turvallisuutta”, kertoo rautatieliikenteen ohjauksen ja hallinnan asiantuntija Juha Kröger Väylästä.

Ratatöiden ajankohdat on suunniteltu siten, että niistä aiheutuisi liikenteelle mahdollisimman vähän haittaa. Aina tähän ei päästä. Näissä tapauksissa töitä pyritään sijoittamaan ajankohtiin, jolloin liikennettä on vähänlaisesti. Tästä syystä ratatöitä tehdään perinteisesti erityisen paljon juhannuspyhinä.

”Toinen hyvä ajankohta ratatöille on kesän viikonloppuyöt”, Kröger jatkaa.

Vaikka vuoden 2019 ratatyölista on kokonaisuudessaan pitkä, korjausvelkaohjelman loppuessa on rataverkon peruskorjaus ja -parannuskohteisiin käytössä perusväylänpidon rahoitusta vain noin puolet viime vuotisesta.

”Tämä näkyy selvästi vähäisempänä ratatöiden määränä ja valitettavasti korjausvelan kasvuna”, sanoo apulaisjohtaja Maria Torttila Väylästä.

Juhannuksena ratatöitä tehdään Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomessa

Etelä-Suomi ja Länsi-Suomi

Helsinki-Kirkkonummi -rataosalla Luoma-Masala -välillä tehdään rumpu- ja pehmeikkötöitä la 22.6. klo 5.00 alkaen su 23.6. klo 5.00 saakka. Katko vaikuttaa henkilöliikenteeseen.

Pääradalla välillä Riihimäki-Tampere tehdään turvalaitteiden uusimiseen liittyviä viimeistelytöitä sekä Tampereen kansi- ja areena -hankkeen töitä pe 21.6. klo 12.00 alkaen la 22.6. klo 14.00 saakka. Töistä aiheutuu liikennejärjestelyjä sekä henkilö- että tavaraliikenteelle.

Itä-Suomi

Kouvola-Mäntyharju -välillä kunnostetaan Harjujoen ratasiltaa sekä Kalsonlahden alikulkusiltaa to 20.6. klo 21.30 alkaen su 23.6. klo 9.30 saakka. Samaan aikaan uusitaan asetinlaitteiden virransyöttöä Kinnissä, Mäntyharjulla, Mynttilässä sekä Lelkolassa. Työt aiheuttavat sekä henkilö- että tavaraliikenteeseen liikennejärjestelyjä.

Luumäki-Vainikkala -osuudella vaihdetaan Raipon liikennepaikan vaihteita ja tehdään Vainikkalan muutostöitä la 22.6. klo 00 alkaen su 23.6. klo 8 saakka. Työ aiheuttaa sekä henkilö- että tavaraliikenteeseen liikennejärjestelyjä.

Kotkassa on juhannuksen pisin ratatöistä johtuva liikennekatko. Katko kestää kaikkinensa 72 tuntia. Norssalmen ratasillan kunnostus sulkee reitin Mussaloon pe 21.6. klo 5.00 alkaen ma 24.6. klo 5 saakka. Lisäksi Mussalon turvalaitteet ovat poissa käytöstä pe 21.6. klo 18.00 alkaen su 23.6. klo 16 saakka. Nämä työt aiheuttavat tavaraliikennejärjestelyitä.

Suonenjoki-Kuopio -rataosalla korjataan Särkilahden ja Neulasuon alikulkusiltaa ja uusitaan Kolmisopen sillan kaiteita. Sekä henkilö- että tavaraliikenteeseen vaikuttava liikennekatko alkaa la 22.6. klo 4.00 ja päättyy su 23.6. klo 4.00.

Kaikki vuoden 2019 ratatyöt

Väylä on koostanut kaikista vuoden 2019 ratatöistä listauksen omille sivuilleen. Listasta selviävät missä töitä tehdään, koska ja miksi. Lue lisää ratatöistäRatatyöt löytyvät myös kartalta.

Contact Info

CNC Carnival News COmpany Ltd

Paola

Malta

Email : info@carnivalnews.net