Lohja matkailukohteena kansainvälistyy Hiisi Homesin tulon myötä


Alle vuosi sitten syksyllä Vihdin Nummelassa toimintansa aloittanut Hiisi Homes & Hotels on lisännyt tarjontaansa kalustettujen asuntojen osalta Lohjan keskustassa kahdeksalla petipaikalla kesän aikana. Lohja nousee Hiisi Homes -brändiperheen yhdeksi suurimmista kohteista 12 petipaikallaan ja majoittua voi jo seitsemällä paikkakunnalla Lohja mukaan lukien.

Hiisi Homes tekee Lohjasta entistä kansainvälisemmän kohteen matkailijoiden silmissä. Hiisi Homes on Lohjan ensimmäinen majoitusliike, minkä voi varata kaikista maailman suurimmista verkkomatkatoimistoista sekä majoitushakupalveluista kuten Hotels.com, booking.com, Airbnb sekä Trivago. Puupää Eriksson kertoo, että Hiisi Homes haluaa olla mukana luomassa Lohjasta destinaatiota, joka matkaajien on helppo löytää ympäri maailman. Toistaiseksi lohjalaisia majoitusliikkeitä ei ole voinut varata kaikista näistä maailmanlaajuisista palveluista, mikä tarkoittaa, että majoitusta etsivät henkilöt ovat usein päätyneet naapurikuntiin- tai kaupunkeihin kuten Vihtiin. Majoittuvien vieraiden lisääntyminen Lohjalla tarkoittaa myös välillisesti lisää tuloja muille Lohjan yrityksille, koska Hiisi Homes & Hotelsin asukkat tulevat varmasti käyttämään muun muassa ravintoloiden sekä vähittäiskauppojen palveluita.

Paikallisuus on sydämen asia Hiisi Homes & Hotelsille, mikä näkyy jo nimessäkin. Hiisi Homes & Hotels haluaa tuoda paikallisuutta esille tarinoiden avulla koko palveluelämyksen aikana niin verkossa kuin paikan päällä asunnossakin, ja samalla luoda maanläheistä mielikuvaa Lohjasta.

Hiisi Homes Lohjan kalustetut asunnot ovat hyvin varusteltuja ja vuodepaikkoja on 1-4 henkilölle. Majoittua voi yhdestä yöstä useampaan kuukauteen. Langaton netti sekä parkkipaikka kuuluvat aina majoituksen hintaan. Kodikkaissa huoneistoissa on kaikki kodinomaiseen asumiseen tarvittavat huonekalut ja välineet. Kahvi, tee, suodatinpussit, leivinpaperi, ketsuppi, sinappi, suola, pippuri, saippuat, pyyhkeet ja liinavaatteet kuuluvat luonnollisesti perusvarustukseen.

Puupäät toivottavat kaikki työ- ja vapaa-ajan matkaajat sekä muut väliaikaista majoitusta tarvitsevat vieraat lämpimästi tervetulleeksi painumaan Hiiteen majoittumaan.

Hiisi Homes Lohja
Pellervonkatu 1, Lohja
www.hiisihomes.fi
www.facebook.com/hiisihomes
www.instagram.com/hiisihomes

Kettu Markkinointi

Kievarintie 23

LOHJA

Phone : +35810-327 4230

Email : myynti@kettumarkkinointi.fi