Länsi-Uusimaa on asutettu jo varhaisella kivikaudella, viitisen tuhatta vuotta jääkauden päättymisen jälkeen (7000-5000 eKr.). Ensimmäisiä asukkaita kutsutaan paleoeurooppalaisiksi, koska mitään tarkkaa tietoa heistä ei ole. Pronssikaudella Suomen ja Viron alueille tuli idästä suomalais-ugrilaisia, jotka toivat mukanaan uuden kielen ja uudet innovaatiot, pyörän ja saviastiat.
Muutenkin väkeä on tullut ja mennyt. Esimerkiksi 500-700-luvulla jKr. Länsi-Uudellemaalle asettui vendejä, jotka olivat lähtöisin nykyisen Puolan alueelta. Paikannimi Ventelä saattaa tutkija Torsti Salosen mukaan viitata juuri vendeihin.
Rautakaudella Länsi-Uudenmaan asutus oli pääasiassa hämäläistä. Niinpä Virkkalan nimi on tullut hämäläisestä etunimestä Virkka, joka on Pirkan rinnakkaisnimi. Lisäksi Salon Rikalasta muutti varsinaissuomalaisia, jotka asettuivat pääasiassa Lohjanjärven länsi- ja pohjoispuolelle. Alueen murteissa on eroja juuri asutushistorian seurauksena.
Viikinkiretkien aikana Uudenmaan rannikko tyhjeni asukkaista, kun ihmiset muuttivat sisämaahan turvaan ryöstöretkiltä. Lohjanjärven alue oli eteläisintä asuttua aluetta.
– Sitten viikingit alkoivat 1150-luvulla asuttaa tyhjäksi jäänyttä aluetta, joka oli heille uusi maa. Siitä tulee nimi Nyland, Uusimaa. Siirtolaisia muutti lähinnä Ruotsin Uplannista, Tukholman pohjoispuolelta, Salonen kertoo.
Nykyiset Uudenmaan suomenruotsalaiset ovat näiden siirtolaisten jälkeläisiä.
Uhat idästä ja etelästä
Tanska ja Ruotsi alkoivat 1100-luvun lopulla kilpailla Suomen herruudesta. Molemmat maat toteuttivat valloitus- ja ristiretkiä Uudellemaalle ja Hämeeseen sekä rakensivat joitakin linnakkeita. Junkarsborgin linnake Mustionjoen saarella Päsarträsketin kaakkoispuolella saattoi olla tanskalaisten rakentama.
Ruotsi voitti kilpailun Suomesta ja tanskalaiset saivat valtaansa Viron.
Pian saapui uusi uhkaaja idästä, kun Novgorodin Venäjä oli kasvanut suurvallaksi. Venäläiset tekivät 1200-luvulla useita ryöstöretkiä Länsi-Uudellemaalle. Vasta vuonna 1323 solmittu Pähkinäsaaren rauha lopetti ryöstelyn.
Tanskalaiset aktivoituivat uudestaan 1400-luvulla tekemällä ryöstö- ja valloitusretkiä Länsi-Uudellemaalle Virosta käsin. Raaseporin linna oli 1400-luvulla pariin otteeseen tanskalaisten hallussa. Tanskassa oli maaorjuus toisin kuin Ruotsissa, minkä seurauksena tanskalaiset linnanherrat kohtelivat täälläkin talonpoikia kuin maaorjiaan.
1300-luvulla koko Euroopassa liikkui kulkutauteja.
– Rutto eli musta surma oli pahin kulkutaudeista. Suomessakin siihen kuoli noin kolmasosa ja joissain pitäjissä jopa puolet väestöstä.
Muulloin kuin ryöstöretkien aikana ja Tanskan alaisuudessa elämä oli Länsi-Uudellamaalla melko turvallista. Vakavia rikoksia tehtiin luultavasti suhteellisen vähän. Suurimpia vaaratekijöitä tavallisille ihmisille olivat suurpedot: alueella liikkui sekä yksittäisiä susia että talvisin nälkiintyneitä susilaumoja, jotka saattoivat käydä ihmisten kimppuun.
– Elämä oli melko lailla tasaista. Tilattoman väestön joukkoa ei ollut, eikä ollut piikoja tai renkejä vaan lähes kaikki olivat talonpoikia. Kaikille riitti tiloja ja tiloille riitti asukkaita. Uudisraivaukseen oli mahdollisuuksia etenkin Nummella, Pusulassa ja Pyhäjärvellä.
Neitsyt Maria ja pyhimyksiä
Kristinusko saapui Uudellemaalle jo kauan ennen ristiretkiä, sekä kauppiaiden että kristityiksi kääntyneiden ruotsalaisten siirtolaisten mukana.
– Kristinuskosta omaksuttiin vaikutteita jo kauan ennen käännytystyötä ja kastamista, esimerkiksi vainajat haudattiin kristilliseen tapaan ja ristejä pidettiin kaulassa, vaikkei välttämättä täysin ymmärretty niiden merkitystä. Toisaalta muinaissuomalaiset uskomukset ja palvonta elivät vielä hyvin pitkään kristinuskon rinnalla. Keskiajalla voitiin palvoa vanhoja jumalia varmuuden vuoksi ja käydä kirkossa palvomassa uutta jumalaa, varmuuden vuoksi, kertoo Salonen.
Perimätiedon ja Kaiku Mäenpään tutkimusten mukaan Tanskan roomalais-katolinen arkkipiispa Anders Sunesen kastoi ensimmäiset lohjalaiset kristityiksi Virkkalan Kastlähteellä vuonna 1202. Hän liikkui silloin Uudenmaan rannikolla.
1200-luvulla perustettiin roomalais-katoliset seurakunnat Lohjalle, Karjaalle, Inkooseen ja Tenholaan ja rakennettiin niille ensimmäiset kirkot. Seurakunnat alkoivat vastata myös paikallishallinnosta.
– Taikuudella ja erilaisilla ennusmerkeillä oli keskiajan ihmisille suuri merkitys. Musta surma nähtiin erilaisten pahojen voimien vaikutukseksi, mutta kirkko käänsi sen Jumalan teoksi, rangaistukseksi paheellisesta elämästä ja synneistä. Näin kristinuskoa pikkuhiljaa vahvistettiin ja tuotiin ihmisten elämään.
Länsi-Uudenmaan suomenkielisten kirkollinen keskus oli Kyrkstadin kappeli siihen asti, kun ensimmäinen nykyisellä paikalla sijainnut kirkko rakennettiin.
Virolaisen Padisten sisterssiläisluostarilla oli Länsi-Uudellamaalla maa- ja kalastusoikeuksia, esimerkiksi Karjaanjoen kalastusoikeudet kuuluivat munkeille. Sisterssiläisten lisäksi alueella liikkui kierteleviä kerjäläismunkkeja.
Roomalais-katolinen aika päättyi Ruotsi-Suomessa uskonpuhdistukseen 1500-luvun alussa. Myös keskiajan katsotaan päättyneen uskonpuhdistukseen.
Kanteletta ja kansantansseja
Tavalliset ihmiset eivät juurikaan matkustaneet ennen kuin 1800-luvulla, koska matkustaminen oli hyvin vaivalloista.
– Keskiaikaisen ihmisen elämänpiiri oli hyvin suppea. Lähinnä toimittiin omassa kyläyhteisössä. Mitään tiedotusvälineitä ei ollut. Tarinoita ja huhuja maailmalta kuultiin markkinoilla ja kirkkomatkoilla.
Keskiajalla myös kulttuurielämä oli varsin suppeaa. Kansanmusiikkia ja -tansseja harrastettiin yleisesti. Tavallisilla ihmisillä ei ollut kirjoja, eikä niitä olisi osattu lukeakaan. Kiertäviä teatteriryhmiä saattoi liikkua Kuninkaantietä Turusta Viipuriin. Kuvataiteita oli mahdollista nähdä vain kirkkomaalauksissa, jotka sen vuoksi koettiinkin hyvin vaikuttaviksi. Kirkkomusiikin taso riippui paikkakunnalla vaikuttaneista kirkonmiehistä.
– Lohjan seurakunnassa oli hyvin korkeatasoisia pappeja. Esimerkiksi kirkkoherra Jacobus Rödh oli aiemmin toiminut jopa Pariisin yliopiston rehtorina. Voisin kuvitella, että hän olisi kouluttanut kuoripoikia.
Vientimarkkinoille kalaa ja haustetta
Keskiajalla tärkein elinkeino oli Länsi-Uudellamaalla maatalous, johon täällä oli ilmaston ja maaperän puolesta parhaat edellytykset koko Suomessa. Alueen eteläosissa siirryttiin kaskiviljelystä peltoviljelyyn jo ennen ajanlaskun alkua, mutta pohjoisempana eli Vihdissä, Pusulassa ja Nummella viljeltiin kaskeamalla vielä keskiajalla. Etelämpänäkin kaskiviljelyä harjoitettiin jonkin verran 1800-luvulle saakka.
– Viljaa saattoi hyvinä vuosina riittää vientiinkin, vaikka yleensä sitä tuotiin. Viljaa tarvittiin ruuan lisäksi verojen maksamiseen: Raaseporin linnassa oli paljon varusväkeä ja siihen aikaan sotilaan päiväannos oli neljä litraa olutta. Ruoka säilöttiin suolaamalla ja syödessähän tuli jano. Oluen panemiseen kului paljon viljaa, Salonen kertoo.
Toinen tärkeä elinkeino oli kalastus, johon alueen runsaat ja kalaisat sisävesistöt antoivat hyvät mahdollisuudet.
– Kalastus ei ollut keskiajalla pelkästään kotitarvekalastusta. Kuivattua kalaa vietiin Keski-Eurooppaan vaikka kuinka paljon. Sitä tarvittiin ruuaksi paastonaikana, jolloin ei saanut syödä lihaa. Laivat tulivat syksyisin hakemaan kapakalalastit, että ne saatiin paastonajaksi perille.
Kolmanneksi tärkein elinkeino oli Länsi-Uudellamaalla metsästys. Metsästysmaat ulottuivat Nummen, Pusulan ja Pahajärven eli Pyhäjärven eli nykyisen Karkkilan pohjoisosista Tammelan ylängölle asti. Se oli myös hämäläisten metsästysmaata.
– Siellä oli runsaasti riistaa. Siellä oli majavia, joista saatiin haustetta ja majavannahkoja, sekä muita turkiksia.
Hauste oli keskiajan Euroopassa kallis lääkeaine, jonka uskottiin lisäävän sukupuolista kyvykkyyttä sekä auttavan sydän- ja verisuonitauteihin, epilepsiaan ja erilaisiin myrkytystiloihin. Sitä käytettiin myös parfyymien valmistamiseen. Nestemäistä haustetta saatiin majavien anaalirauhasista. Nykyään haustetta käytetään elintarviketeollisuudessa yhtenä luontaisista aromeista, joita ei tarvitse erikseen mainita tuoteselosteissa.
Suomessa metsästettiin majavat sukupuuttoon juuri hausteen vuoksi.
Matti Pirhonen